Uusi Kehittävien maitoyrittäjien johtamisvalmennus käynnistyy yhteistyössä Osuuskunta ItäMaidon kanssa

15.09.2014

Keväällä päättyneen maitoyrittäjien johtamisvalmennuksen hyvien kokemusten ja erinomaisten palautteiden siivittämänä ProAgria ja Osuuskunta ItäMaito toteuttavat uuden vuoden kestävän valmennuksen, joka on tarkoitus käynnistyä vuoden 2015 alussa. Valmennukseen ilmoittautuminen käynnistyy syyskuun alussa ja koulutukseen valitaan 20 yrittäjää. Edellisen valmennuksen suoritti 17 maitoyrittäjää.

Kehitä johtamisosaamistasi ja verkostoidu

Valmennusohjelman tavoitteena on kehittää maitotilayrittäjien johtamisosaamista ja saada sitä kautta aikaan entistä parempaa tulosta sekä valmiuksia oman yrityksen kehittämiseen. Palautteiden perusteella valmennus on koettu käytännönläheiseksi ja tehokkaaksi. Valmennuksen suorittaneiden kokemusten perusteella suurimpina hyötyinä on koettu johtamisen varmuuden lisääntyminen, päätöksenteon helpottuminen, yrityksen oikean kehittämissuunnan löytäminen sekä työntekijöiden johtamisessa onnistuminen aiempaa paremmin. Valmennuspäivien aikana on myös päästy irrottautumaan maatilan arjesta ja löydetty uusia ajatuksia keskusteluissa kollegoiden ja kouluttajien kanssa.

Valmennuksen opit viet heti käytäntöön

Valmennuksen läpikäyneet yrittäjät saavat konkreettiset työvälineet ja johtamistaidot yritystoiminnan kasvuun, henkilöstöjohtamiseen ja tuloksen parantamiseen. Lisäksi yrittäjät saavat mm. apua investointien toteuttamiseen ja muutoksen johtamiseen, työkalut riskien hahmottamiseen ja hallintaan, esimerkkejä toimivista ja tuloksellisista ratkaisuista yrityksen muutostilanteissa sekä huippuasiantuntijoiden tukea oman muutos- tai kehitysprojektin läpiviemiseen.

Kehitysprojekti kruunaa valmennuksen

Vuoden kestävään valmennukseen kuuluu neljä lähipäiväjaksoa eri paikkakunnilla, yhteensä 10 koulutuspäivää ja ulkomaan vierailu, joiden välissä yrittäjät laativat kouluttajien tuella omaan yritykseensä strategian, liiketoimintasuunnitelman sekä muita johtamisen kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Yksi tärkeimmistä valmennuksen aikana tehtävästä työstä on suunnitella ja johtaa omaan yritykseen liittyvä kehitysprojekti.

Lisätietoa valmennuksesta:
www.proagria.fi/johtamisvalmennus/itamaito
Vastuukouluttaja Ari Nopanen, 0400 432 582, ari.nopanen@proagria.fi

Jaa

Ajankohtaista

Asiantuntijat

Hae asiantuntijaa

Kaikki asiantuntijat

  • Sähköinen kasvinsuojelututkinto nyt verkossa
    Maksa verkossa, suorita sähköisesti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen todistus heti sähköpostiisi
  • Tilaa palvelu
    Hyödynnä osaamisemme johtajuuteen, tuotantoon ja yritystoiminnan kehittämiseen liittyvissä ratkaisuissa.